Millainen on pienimünsterinseisoja?
(Teksti on suunnattu erityisesti münsterin hankitaa pohtiville tai juuri sellaisen hankkineille ihmisille. Huomioithan, että kirjoitus on henkilökohtainen mielipide ja pohjautuu omiin kokemuksiin.Kyseessä ei siis ole virallinen rotumääritelmä)
Luonteesta
Sanotaan, että münsteri on helposti koulutettava ja mukava perhekoira. Tämä pitääkin osittain paikkansa, jos omistaja on etukäteen perehtynyt koulutukseen ja hänellä riittää aikaa ja kärsivällisyyttä harjoitella koiransa kanssa. Münsterin luonne on nimittäin melkoisen omituinen. Toisaalta erittäin ystävällinen ja miellyttävä, mutta toisaalta taas itsepäinen ja ovela. Koira ei ole oikeastaan kovapäinen, mutta tilanteesta riippuen ei aina ihan pehmeäluonteinenkaan. Münsteri on herkkä koira, joka osaa loukkaantua syvästi. Ne ovat usein aika juonittelijoita ja osaavat käyttää ns. tilaisuutta hyväkseen. Münsterin kanssa on siksi oltava aika tarkkana. Tärkeintä on luoda luottamussuhde koiran ja omistajan välille ja heti pennusta saakka yhteiset pelisäännöt. Münsterit ovat varsinkin pentuina melkoisia rasavillejä ja energiapakkauksia. Tähän on syytä varautua ja koiralle täytyy keksiä paljon puuhaa, jotta sen energia ei kohdistu vääriin asioihin. Urokset voivat aikuistuessaan olla hieman hankalia. Monilla on voimakas sukupuolivietti. Parhaimmillaan münsteri on ihanteellinen perhekoira. Ystävällinen lapsille ja vieraille, leikkisä, tarvittaessa rauhallinen ja kärsivällinen ja sopeutuu moniin eri olosuhteisiin. Väärissä käsissä pahimmillaan täysin päinvastoin. Münsteristä saa helposti aikaiseksi todellisen ongelmatapauksen, joka tuhoaa kodin, haukkuu ja räyhää, karkailee, eikä tottele käskyjä. En missään nimessä suosittelisi rotua perheeseen, jossa ei ole perehdytty etukäteen rodun ominaisuuksiin tai koiran kouluttamiseen.
Terveydestä ja jalostuksesta
Münsterinseisoja on säilynyt melkoisen terveenä rotuna. Todennäköisesti sen vuoksi, että se on aina ollut enemmän tai vähemmän käyttö- ja harrastuskoira. Vaativa metsästyskäyttö asettaa koiralle tietyt terveysvaatimukset myös koiran rakenteen suhteen ja se on mielestäni hyvä asia. Münstereillä ei ole monissa muissa roduissa tavattavia liioiteltuja ominaisuuksia ulkomuodossa. Jalostukseen käytettäviltä koirilta vaaditaan näyttely- ja metsästyskoetulos ja lonkkakuvaus. Myös silmien tarkastus on suositeltavaa. Tulevaisuudessa voisi jonkinlainen geenitesti olla hyvä, perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi. Myös luonteeseen tulisi mielestäni kiinnittää hieman enemmän huomiota jalostusvalintoja tehtäessä. Jonkin verran edelleen münstereillä esiintyy lonkkavikoja, napatyrää, häntänikamien ongelmia ja hammas- tai purentavikoja sekä iho-ongelmia ja allergioita. Kyynerpäitä ja polvia kuvataan todella vähän, joten niissä esiintyvistä ongelmista on kovin vaikeaa sanoa mitään. Koska münsteri on Suomessa kovin harvinainen rotu, jalostuskoirien sukulaisuus on suurin rajoittava tekijä monelle kasvattajalle. Suomeen tuodaan jonkin verran koiria Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista. Jotkut käyvät astuttamassa narttunsa ulkomailla.
Käyttöominaisuuksista
Münsterinseisojat ovat monipuolisia metsästyskoiria. Ne soveltuvat erinomaisesti myös muihin koiraharrastuksiin, mutta niillä pitäisi aina olla mahdollisuus päästä myös metsälle. Metsästäessään münsteri on sinnikäs ja riistaintoinen, sen vauhti ei ole yhtä nopeaa, kuin monilla muilla seisojilla, mutta münsteri on kestävä. Oikein koulutettuna se on todella työintoinen ja pitää yhteyttä ohjaajaan. Münsterit ovat luonnostaan hyviä noutajia. Münsterin itsenäisyys vaikeuttaa sen kouluttamista. Sitä ei voi pakottamalla saada toimimaan, vaan koiraa on opetettava siten, että se saa oivaltaa asian itse. Tämä vaatii enemmän taitoa, aikaa ja kärsivällisyyttä koiran ohjaajalta. Mikäli haluat tavoitella korkeita palkintosijoja metsästyskokeissa, joku muu rotu voi sopia sinulle paremmin. Münsterinseisojista Suomessa on vain 1 käyttövalion saavuttanut koira vuonna 1999. Lyhyt- ja karkeakarvaisista saksanseisojista saavuttaa käyttövalion arvon vuosittain 5-10 koiraa. Münsterin kanssa ei voi ottaa mitään liian vakavasti. Koiralla on aina pieni pilke silmäkulmassa, joten se on syytä omistajankin muistaa.